The Luminaries

Eleanor Catton: The Luminaries [kuvassa koskematon ja reissussa rähjääntynyt kappale]

Sain luettua viime vuoden Booker-palkitun kirjan englanninkielisen version juuri ennen sen suomenkielisen painoksen ilmestymistä kirjakauppoihin tällä viikolla. Kyseessä on loistavaa vuosikertaa olevan Eleanor Cattonin toinen romaani, The Luminaries (2013, suom. Valontuojat). Teos sijoittuu Uuden-Seelannin eteläsaarella kultakuumeen vuosina 1865-1866. Erityistä kirjassa on se, että kerronta, rakenne ja kieli noudattavat huolellisesti 1800-luvun kirjallista tyyliä, jossa esimerkiksi kirosanat on sensuroitu ("I don't know a d—ned thing about this d—ned business", s. 157). Oheinen kuvaus teoksen keskeisestä hahmosta heti kirjan alussa antaa hyvän kuvan teoksen kielestä:

Moody's natural expression was one of readiness and attention. His grey eyes were large and unblinking, and his supple, boyish mouth was usually poised in an expression of polite concern. His hair inclined to a tight curl; it had fallen in ringlets to his shoulders in his youth, but now he wore it close against his skull, parted on the side and combed flat with a sweet-smelling pomade that darkened its golden hue to an oily brown. His brow and cheeks were square, his nose straight, and his complexion smooth. He was not quite eight-and-twenty, still swift and exact in his motions, and possessed of the kind of roguish, unsullied vigour that conveys neither gullibility nor guile. (s. 4)

Kesti jonkin aikaa solahtaa 1800-luvun (Uuden-Seelannin) englantiin, mutta loppupuolella kieleen ei enää kiinnittänyt huomiota. 

Teoksen rakenne on polveileva ja hahmogalleria laaja, mutta kaikki alkaa edellä esitellyn Walter Moodyn rantauduttua Hokitikan kaupunkiin ja hotelliin, jossa kaksitoista miestä pohtii viime päivien tapahtumia. Erakko on löytynyt kuolleena, rikas kullankaivaja on kadonnut ja oopiumiriippuvainen prostituoitu on ilmeisesti yrittänyt itsemurhaa. Tapahtumiin liittyy myös noin neljän tuhannen punnan omaisuus, joka putkahtaa eri muodoissa esiin milloin missäkin yhteydessä. Lisäksi vanhat kaunat ja kohtaamiset vaikuttavat usean hahmon taustalla. Moody toimii aluksi miesten kertomusten palasia kokoavana kuuntelijana, mutta tapahtumien todellinen kulku alkaa paljastua vasta myöhemmin. Jotkin sivujuonet tosin eivät saa ratkaisua lainkaan ja toisaalta jotkin juonen säikeet ratkeavat mielestäni melko yllätyksettömästi tai päinvastoin jopa hyvinkin kaukaa haetulla tavalla pitkällisen ja mutkikkaan kehittelyn jälkeen.

Hahmot jäävät teoksessa lopulta melko pinnallisiksi, kuten väistämätöntä onkin näin monen päähenkilön kirjassa. Tietty stereotyyppisyys lienee täysin suunniteltuakin, sillä alun kaksitoista miestä edustavat myös astrologian kahtatoista horoskooppimerkkiä, kuten käy ilmi lukujen alussa olevista astrologisista kaavioista. Nykyaikaisena lukijana olisin ehkä kuitenkin kaivannut enemmän syventymistä muutamien hahmojen mieleen. Se olisi saattanut tuoda samalla selvyyttä myös joihinkin juoniratkaisuihin.

En voi silti moittia teosta tämän enempää. The Luminaries imaisi maailmaansa, joka kaikessa maantieteellisessä ja historiallisessa outoudessaan teki kirjasta erittäin mielenkiintoisen lukukokemuksen. Kirja on huikea saavutus ennen kaikkea kielellisesti ja teknisesti.

Lopuksi K ja aamupalakateus.