perjantai 8. tammikuuta 2016

Sarjavuosi 2015, osa 1/2

Viime vuonna tuli entistä enemmän uppouduttua tv-sarjoihin. Pidän siitä, kuinka ne elokuvia paremmin tarjoavat mahdollisuuden syventyä hahmoihin ja tapahtumiin ja kehitellä juonta jopa tuotantokausien yli. Alkuvuodesta löysin Downton Abbeyn (2010-2015), jonka viimeisen kauden viimeinen jakso tuli tv:stä tiistaina. Katsoin myös kokonaisuudessaan Girls-sarjan(2012-), josta on tänä vuonna luvassa uusi, viides kausi. Z:n kanssa katsottiin uudestaan sekä Mad Men (2007-2015) että Game of Thrones (2011-) alusta lähtien. Tämän lisäksi vuoteen on mahtunut myös muutamia muita sarjahelmiä.

K:n televisiotuoli
Silicon Valley (2014-):

Katsoin viime vuonna ensimmäisen ja tänä vuonna toisen kauden HBO Nordicilta tästä ilmeisesti nyt myös Suomen telkkarissa käynnistyvästä komediasarjasta, joka on selvää sukua Rillit huurussa -sarjalle (Big Bang Theory, 2007-). Yliopistomaailman tieteilijöiden sijasta Silicon Valley keskittyy tietokonenörttien ja Piilaakson startup-maailmaan. Kömpelö Richard keksii pakkausalgoritmin ja perustaa Pied Piper -nimisen startupin kollegoidensa kanssa. Rahoittajaksi tulee omalaatuinen miljonääri. Vitsit keskittyvät sarjan aihepiiriin ja kieltämättä osa jutuista menisi ohi ellei henkilökohtainen nörttipuoliskoni olisi avaamassa niitä ja kertomassa, keitä ne Larry ja Sergei olivatkaan. Sarja sopii silti kohtalaisen hyvin tällaiselle it-alan ulkopuolisellekin, sillä sarja on kirjoitettu hyvin ja hahmot ovat todella hauskoja ja jaksot täynnä kutkuttavan kiusallisia tilanteita. Virkistävän omalaatuinen komediasarja oikeastaan pitkästä aikaa.

Susipalatsi (Wolf Hall, 2015):

Sarja perustuu Hilary Mantelin romaaneihin Susipalatsi (Wolf Hall, 2009, suom. 2011) ja Syytettyjen Sali (Bring Up the Bodies, 2012), jotka kuvaavat fiktion keinoin todellisen historiallisen hahmon, Thomas Cromwellin nousua Englannin kuninkaan Henrik VIII:n suosioon. Molemmat kirjat voittivat Booker-palkinnon ja pidin kummastakin suunnattomasti. Olin siis jokseenkin innoissani tästä kuusiosaisesta minisarjasta. Sarjaa pidettiin useissa arvioissa hitaasti etenevänä, kun taas itse kiinnitin huomiota lähinnä siihen, kuinka paljon tavaraa oli pitänyt kirjoista jättää pois, jotta sarja oli saatu mahdutettua mittaansa. Mark Rylance on erinomainen älykkäänä ja ovelana mutta nöyränä Cromwellina ja Isänmaan puolesta -sarjan (Homeland, 2011-) Damien Lewis istuu yllättävän hyvin kuninkaan rooliin. Cromwellin aikakauteen liittyvät monet keskeiset historialliset tapahtumat kuten kiertotaudit, uskonpuhdistus ja Henrik VIII:n toisen vaimon, Anne Boleynin, nousu ja tuho, mikä tekee sarjasta omasta mielestäni erityisen mielenkiintoisen. Odotan kieli pitkällä Mantelin Crowell-trilogian päätöstä The Mirror and the Light, jonka myötä ehkä tv-sarjakin saa jatkoa.

Silta (Bron/Broen2011-):

Ruotsalais-tanskalaista Siltaa ja sen pääosaesittäjän Sofia Helinin hahmoa Saga Norénia on hehkutettu jo niin paljon, ettei minun sitä tarvitse tehdä. Kolmas kausi jatkoi synkkääkin synkemmillä rikoksilla, mutta pisteet tulevat jälleen kerran ennen kaikkea pääosahahmoista. Aluksi vähän epäilytti, miten sarjan jätteneen Kim Bodnian jättämä aukko onnistutaan täyttämään, mutta yllättävän hyvä uusi pari Sagalle on onnistuttu saamaan Thure Lindhardtin esittämästä Henrikistä, jolla on omat kummituksensa nurkissa pyörimässä. Sivuosassa nähdään myös liikkiksen Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Tårka aldrig tårar utan handskor, 2012) -minisarjan Adam Pålsson.

To be continued...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti